Yritys
Salon Matkatoimisto / Tuovinen
Tilausliikenne ja Matkatoimisto Tuovinen perustettiin Nokialle vuonna 1995. Alkutaipaleella toiminta perustui pääosin tilausajopalveluihin, mutta pian toiminta laajentui myös valmismatkapuolelle. Matkanvälittäjänä toimimisen jälkeen yritys toimi myös oman tuotannon parissa matkanjärjestäjänä.
Omistajuus vaihtui alkuvuodesta 2025 ja nykyään olemme osa Salon Matkatoimistoa.
Erikoisosaamista vaativat, alusta loppuun asti räätälöidyt valmismatkat ovat ydinosaamistamme ja kotimaan lisäksi meillä on erittäin hyvä kumppaniverkosto mm. Baltian matkailuun.
Suunnittelemme asiakkaan toiveiden mukaisia kokonaisuuksia. Avaimet käteen -periaattella toimivat ratkaisut ovat kätevin, mutta myös kustannustehokkain tapa järjestää monimutkaisiakin matkoja, koska tällöin ruokailut, vierailukohteet, pääsyliput, taukokahvit, ym. yksityiskohdat voidaan nivoa saumattomasti yhteen.
Asiakas voi nauttia reissusta, kun me kannamme vastuun järjestelyistä ja matkan onnistumisesta.
01. Parhaat hotellit
Lähde mukaamme vaikka Tallinnaan, uudistettuun Nordic Hotel Forumiin ja pääset ostosten jälkeen rentoutumaan hotellin upealla Spa-osastolla.
02. Laadukkaat bussit
Nykyaikainen kalustomme soveltuu niin pitkille, kuin lyhyillekin matkoille ja matkoillasi on mukana aina luotettavat ammattikuljettajat!
03. Tasokas palvelu
Nauti reissusta, kun me kannamme vastuun järjestelyistä ja matkan onnistumisesta. Henkilökunnallamme on vahva kohdetietämys ja saat matkaltasi enemmän.